Vaellus Käsivarren erämaassa 8.-15.7.2017 Osa 1. Guolasjärvi-Somasjärvi-Porojärvi-Toskaljärvi

Ajatus vaelluksesta käsivarressa alkoi jo oikeastaan vuotta aikaisemmin Kaldoaivin reissun lopussa. Silloin oli vielä toisena vaihtoehtona Vätsärin erämaa, mutta päädyimme kuitenkin Käsivarteen. Ajatuksena oli käydä Valtijoella ja Haltilla, joten reittisuunnitelmat tehtiin niiden kautta. Reissuun lähti Kaldoaivissa mukana olleet Eetu ja Seppo, sekä Isojärvellä mukana ollut Riku.

Eetu ja Seppo tulivat aamulla hakemaan minua ja Rikua, joka oli tullut meille jo edellisenä päivänä valmiiksi. Jyväskylästä lähdimme matkaan noin 8:00 aikaan aamulla. Matkalla pidimme ruokatauon Pyhäjärvellä ja kahvitauon Torniojoen kupeessa olevalla kioskilla. Majapaikassa Kilpisjärvellä olimme vähän yli 20:00.

Päivä 1

Aamupalan söimme majapaikassa, josta oli tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Norjaa ja Guolasjärveä. Auto oli tarkoitus jättää Guolasjärven itäpuolella olevalle Trail Parking Halti -parkkialueelle. Kuulimme aamulla, että viikkoa aikaisemmin autolla ei ollut asiaa sinne, koska lunta oli ollut niin paljon vielä, johtuen myöhässä olleesta keväästä. Aamupalalla teimmekin pientä suunnitelma B:tä jos emme pääsisi perille. Matkaan lähdettiin siis pienen jännityksen kanssa.

Pääsimme perille Guolasjärvelle helposti, koska lumi oli ehtinyt sulaa tieltä viikon aikana. Lunta oli toki vielä hieman tien penkoilla, mutta ei enää tiellä. Paikoin lunta oli maassa vielä paljon ja Guolasjärvikin suurimmaksi osaksi jäässä. Vaelluksen pääsimme aloittamaan hieman 10:00 jälkeen tuulisessa kelissä. Kuljimme itään päin mönkijäuraa, joka yhtyy Kalottireittiin noin 10 kilometrin jälkeen Čoalbme jávrien kohdalla. Siinä pidimme päivän lounastauon. Tarkoitus oli kävellä Kopmajoen autiotuvalle, joten yli puolet matkasta oli vielä käveltävää tälle päivälle.

Jäinen Guolasjärvi

Kalottireitti oli merkitty maastoon kivikasoilla, joita oli helppo seurata. Lunta oli reitin varella vielä paikoin ja osa matkasta meni lumessa kävellen. Myös pari pientä lampea oli vielä jäässä ennen Somasjärveä. Jatkoimme kohti Somashyttaa, mutta kävelimme pysähtymättä siitä ohi ja pian olimmekin jo Norjan ja Suomen rajalla, jossa pidimme pienen tauon. Rajan jälkeen kohtasimme poroaidan, jossa oli reitin kohdalla hyvä kulkuaukko sekä portaat. Antti Oulan tievan kohdalla oli ensimmäinen joen ylitys, jossa tarvitsi ottaa kengät pois. Aikaisemmissa ylityksissä pärjäsi pitkävartisilla kengillä. Toki Seppo vanhana kettuna selvisi tästä kuivin kengin ilman kahlaamista.

Somasjärvi näkyvissä, myös Somashytta näkyy pienenä pisteenä.

Kopmajoen autiotupa lähenee. Riku halusi kokeilla pienen matkan miltä Kajka tuntuu selässä.

Antti Oulan tieva.

Kopmajoen autiotuvalla olimme ennen puolta kahdeksaa ja samantien rupesimme ruuan tekoon. Autiotupa oli hyvä, muutaman hengen tupa, kaminalla ja kaasuliedellä. Ruuan jälkeen huilasimme hetken ja pakkohan se oli vielä lähteä kalalle, sen verran kova polte oli. Kävimme pyörähtämässä Somaslompololla ja Valtijoen alussa, mutta ilman saalista. Autiotuvalle palasimme puolenyön aikoja.

Somaslompolo.

Päivä 2

Aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa ja samalla kävimme hämmästelemässä Somasjärven lähellä olevaa seitakiveä. Seitakivellä näimme myös pari hirveä Somasjärven rannassa. Jatkoimme matkaa Somaslompololle, joka oli tarkoitus ohittaa virveliä heitellen. Somaslompolo oli edelleen hiljainen ja ensimmäinen kala nousikin vasta Valtijoesta.

Lounasta nautimme pienessä tihkusateessa joen varressa, mutta mielialaa kohotti kummasti tuore paistettu rautu. Lounaan jälkeen jatkoimme etenemistä hyviä kohtia samalla kalastellen. Muutama kilometri ennen  z-mutkaa sade yllätti meidät kunnolla. Tarkoitus oli yöpyä z-mutkan kohdilla joten jatkoimme talsimista vesisateessa. Muutama hyvän näköinen kalapaikka oli matkalla ja tietenkin ne oli käytävä kalastamassa.

Z-mutkan kohdilla etsimme hyvän näköiset paikat teltoille ja rupesimme kasaamaan niitä, että saisimme kamppeita kuivumaan edes vähän ennen seuraavaa päivää. Z-mutkan kohdalla näimme muutaman hengen kalastusporukankin. Teltassa Riku mietti mihin on tullut lähdettyä... Ruoka ja kuivat vaatteet kuitenkin kirkasti mielen. Ruuan jälkeen oli vielä polte päästä kalalle, vaikka ulkona satoikin.

Päivä 3

Aamu alkoi hienossa auringonpaisteessa upeissa maisemissa! Lisäksi aamupalalla oli tarjolla vielä graavirautua. Mikäs sen parempaa aloittaa uusi vaelluspäivä.

Valtijoki ja Maailmanhuippu

Maisema oli vaihtelevaa matkalla kohti Porojärveä, välillä jyrkkiä joenpenkkoja ja välillä suistomaisia alueita. Kalat oli pääsääntöisesti jossain muualla kuin meidän vieheissä kiinni, muutamaa hyvän kokoista taimenta lukuun ottamatta.

Vuoksárohtun kohdalta oikaisimme Porojärven rantaan pitämään lounastaukoa. Syy oikaisuun oli oikeastaan kosteikon kiertäminen ja ajan säästäminen, koska päivän aikana oli tarkoitus kävellä vielä Toskaljärvelle. Näimme tässä myös reissun ainoat maakotkat.

Ollessamme järven rannassa syömässä vesitaso kävi tuomassa porukkaa Porojärvelle. Ruokailun jälkeen otimme suunnaksi Toskaljärven ja lähdimme kapuamaan kohti Gurpečohkkaa. Rinteeltä oli hienot näkymät Porojärvelle.

Taustalla Porojärvi.

Muutaman kilometrin nousemisen jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Toskaljärveä ja pian se olikin näkyvissä. Rinteeltä oli hyvät näkymät myös Saivaaralle (jonka päällä on Urho Kekkosen muistolaatta) ja Venejärven pohjoispuolen jyrkänteille. Saavuttuamme Toskaljärvelle suuntasimme ensimmäisenä pesulle ja sitten rupesimme kasailemaan leiriä järven eteläpäähän. Päivälliseksi oli paistettua taimenta muussin kanssa. Oli hyvää.

Tarina jatkuu toisessa osassa ja sinne pääset tästä.

Vaellus Käsivarren erämaassa 8.-15.7.2017 Osa 2. Toskaljärvi-Pihtsusjärvi-Halti-Guolasjärvi

Jos et lukenut vielä alkua tarinasta, niin pääset siihen tästä.

Päivä 4

Aamu alkoi sateisena ja sumuisena. Illalla oli jo hieman ripsinyt vettä, mutta nyt sitä satoi ihan kunnolla. Aamupalan jälkeen kuorivaatteet päälle ja leirin kasaamiseen.

Pidimme aamulla pienen palaverin päivän reitistä. Alunperin oli tarkoitus kävellä Toskaljärveltä Meekonjärvelle ja siitä edelleen kohti Pihtsusköngästä ja Pihtsusjärveä. Päätimme kuitenkin oikaista tunturien välistä suoraan Pihtsusjärvelle ajatuksena päästä autiotupaan kuivattelemaan kamppeita.

Kulkemiseen haastetta toi nousemisen lisäksi sumu. Mukana oli käsi-gps, mutta pääsääntöisesti suunnistus tapahtui kartalla, kompassilla ja korkeusmittarilla. Gps:ssää säästettii pahan päivän varalle. Nousemisen takia tuntui, että kuorivaatteet ovat yhtä märät ulkoa ja sisältä, vaikka kuinka vähensi vaatetta niiden alta jo ennakkoon. Jonkin matkaa noustuamme pääsimme kävelemään lumelle ja kiipeilemään kalliolla.

Reittimme kulki Láforvárrin eteläpuolelta kohti Pihtsusjärveä. Puolenvälin jälkeen reitti muuttui rakkakivikoksi, jota jatkui useampi kilometri. Kivikko oli raskasta ja haastavaa kävellä sateen liukastamilla kivillä. Tätä reittiä en kyllä suosittele kenellekkään ellei omaa pientä masokistin vikaa :D. Pihtsusjärvelle saavuimme hieman porokämppien eteläpuolella.

Pihtsusjärven autiotuvalla oli suorastaan ruuhka. Tupa täynnä, ulkona pari teltaa ja muutama ohikulkija pihapiirissä. Enään ei tarvinnut miettiä miksi reitti tällä kohtaa on Haltin highway. Ja myöhemmin kesällä porukkaa on varmasti enemmän. Saimme kuitenkin teltat hyville paikoille pystytettyä (pihassa ei kovin montaa hyvää paikaa kivikon takia) ja rupesimme varusteiden kuivaamiseen ja ruuan tekoon. Tuulinen keli ja keittimen lämpö auttaa vaatteiden ja teltan kuivaamisessa yllättävän hyvin.

Päivä 5

Aamulla ei ollut mikään kiire, koska päivän aikana oli tarkoitus kulkea vain Haltin autiotuvalle. Nukuimme siis pitkään ja söimme aamupalan rauhassa. Keli oli tuulinen kun lähdimme matkaan puolen päivän aikaan. Myös sumua oli ilmassa ja Haltin huippu oli sen peitossa. Matka ylämäkeen meni nopeasti, sillä kahden tunnin kävelyn jälkeen olimme jo Haltin vanhalla autiotuvalla. Saimme olla tuvassa omalla porukalla ja kuivattua tavaroita koko loppupäivän. Pihtsusjärvellä kamppeiden kuivaus ei oikein onnistunut, koska siellä oli ruuhka ja muillakin oli kuivattavaa. Tuvassa ilmapiiri alkoi olla hieman haikea, koska seuraavana päivänä olisi jo palattava Kilpisjärvelle ja reissu olisi ohitse.

Tuvassa lueskelimme vieraskirjaa ja turvallisuusohjeita Haltille. Reitti huipulle oli merkattu Suomen puolelta, mutta Norjan puolella ei ole minkäänlaisia opasteita. Lisäksi nopeasti nouseva sumu vaikeuttaa suunnistusta. Norjan puolella reitille sattuu myös muutama lumen alla oleva joki, jota täytyy varoa.

Päivä 6

Päivän matka ei kartalla ollut pitkä, mutta korkeuseroa olisi sitäkin enemmän. Aamupalan jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja hieman klo 09:00 jälkeen lähdimme liikkeelle. Sää oli hieman sateinen ja Halti aivan sumun peitossa. Matka huipulle meni lumella ja kivikossa kävellen. Matka vanhalta autiotuvalta huipulle kesti 1,5h. Huipulla ei paljon maisemia ihailtu, koska näkyvyys oli huono. Vieraskirjaan nimet ja suunnittelemaan reittiä Guolasjärveä kohti. Sankka sumu hieman toi haastetta lisää.

Siellä se huippu on jossain sumun peittämänä.

Suomen korkein kohta. Harmi, että oli kauhea sumu.

Sumu asetti haasteita suunnistamiseen.

Rinnettä alaspäin mentäessä sumu alkoi onneksi helpottaa ja näkyvyys parani. Myös lumen määrä alkoi vähentyä. Yhden lumen peittämän joen ylitimme ja sen huomasimme ajoissa, niin ei sattunut mitään yllätyksiä. Seurasimme pitkälti maastonmuotoja emmekä koittaneet kulkea viivasuoraan Guolasjärven itärannalle, missä auto odotti. Guolasjärven rantaan kuljimme Lágosjohkaa pitkin ja siitä rantaviivaa pitkin autolle. Tällä reitillä matkaa kertyi autiotuvalta 14km ja aikaa kului hieman yli 4,5h.

Näin oli kuusi päivää kulunut Käsivarren erämaan komeissa maisemissa. Kelit ei aina ihan suosinut, mutta oli todella hieno reissu. Meillä pääpaino oli vaelluksessa, joten kalastus jäi hieman pintaraapaisuksi joka paikassa. Hienoja kalavesiä tuolla on ja varmaankin tulevaisuudessa tuonne voisi tehdä vain kalastukseen sunnatun reissun. Maisemaltaan mieleen jäi Valtijokilaakso ja Norjan puolen tunturit.
Kuten kuvista näkyy, niin heinäkuussakin lunta on paikoin vielä paljon, joten se kannattaa ottaa huomioon kun tuonne suunnalle reissua suunnittelee. Maasto on myös sellaista, ettei siellä ihan lenkkareilla pärjää. Pihtsusjärvellä kuulimme, että monta ihmistä oli joutunut kääntymän Meekonjärven autiotuvalla jalkojen hajottua.
Vaellusta kertyi reissulla suunnilleen 85-90km ja lisäksi poikkeamiset kalalle yms. toivat useamman kilometrin lisää. Pisin vaelluspäivä oli 20,5km ja lyhin 7,5km. Päivämatkat olivat ajallisesti noin 2 -7,5h.

Vaellus Mäntyharju - Repovesi retkeilyreitillä 7.-9.6.2017

Ajatuksena oli lähteä tekemään viimehetken varusteiden testaukset, sekä kenkien sisäänajo pidemmällä matkalla ja isommalla kuormalla, tulevaa lapin vaellusta silmällä pitäen. Rinkkaa pakatessa mielessä ei ollut grammanviilaus, vaan kaikki mitä ajattelin, että voisin tarvita, lähti mukaan. Rinkka unohtui punnita ennen lähtöä, mutta arviolta se olisi painanut noin kolmekymmentä kiloa.

Päivä 1

Reissuun lähdin keskiviikkona aamulla ja olinkin Mäntyharjulla kello 11:00 jälkeen. Auton jätin parkkiin Kisalaan liikuntahallin parkkipaikalle. Kävelemään lähdin hieman ennen puoli kahtatoista. Heti reitin alusta asti opasteet olivat hyvät. Karttaa periaatteessa ei olisi tarvinnut, mutta se on kyllä hyvä olla aina mukana.

Reitin alussa reilu pari kilsaa meni pururataa kävellessä, jonka jälkeen polku kääntyi metsään. Maisemassa oli kangasmetsää, suota ja pieniä lampia. Ensimmäisen pysähdyksen tein Sammalisen kodalla, jonne oli Mäntyharjulta matkaa noin kuusi kilometriä. Kodan ympäristössä oli myös tulipaikka, käymälä ja kaivo. Täytin juomarakon täyteen, koska seuraava kaivo olisi vasta Repoveden kansallispuiston puolella oleva Olhavan kaivo.

Matka jatkui kohti Pitkäjärven laavua, jossa oli tarkoitus pitää lounastauko. Reitti kulki kangasmetsien ja kivikoiden halki hiekkamontun ohitse, jonka ympäristössä oli useita hylättyjä autoja. Hiekkamontun keskellä oleva auto oli myös poltettu. Matkalla oli myös peltoja ja pieniä suolampia.

Hieman ennen Pitkäjärven laavua pystyy valitsemaan kulkeeko Pitkäjärven länsi- vai itäpuolelta. Itse valitsin pidemmän reitin itäpuolelta, koska Matkoslammen laavu on sen reitin varrella ja siellä olin ajatellut yöpyä.

Lounastauon pidin komeissa maisemissa Pitkäjärven laavulla. Laavulta löytyy tulentekopaikka ja käymälä, sekä laituri ja hiekkaranta. Laavun läheisyteen on rakennettu myös ympäristötaidealue, jossa on tehty monta erilaista taideteosta luonnosta saatavista tarpeista.

Lounaan jälkeen vuorossa oli aika paljon kävelyä hiekkatiellä ja pieni pätkä asfalttia, koska reitti kulki junaraiteiden ylittävää siltaa pitkin. Loput kilometrit ennen Matkoslammen laavua oli kuitenkin metsässä kulkevaa polkua. Pienen tauon pidin Ojakorvenlammen taukopaikalla.

Matkoslammelle saapuessani siellä oli pari maastopyöräilijää koiran kanssa. He olivat jo saunomassa, joten pääsin lämpöiseen saunaan heti ruokailun jälkeen. Sauna oli hyvä ja yllätti positiivisesti. Myös laavu oli siistissä kunnossa ja hyvin varusteltu. Laavulla oli aurinkopaneelit ja mahdollisuus ladata puhelinta tai muuta elektroniikkaa. Laavulle tuodaan myös vettä kerran viikossa, joten sain täydennettyä oman juomarakon. Maastopyöräilijät nukkuivat laavussa, joten virittelin itselleni teltan. Varsinaista telttapaikkaa alueella ei ole, mutta kahden hengen tunneliteltta mahtui hyvin saunan lähistölle. Matkaa tuli taitettua päivän aikana reilu 25km.

Päivä 2

Aamulla en pitänyt kiirettä lähdön kanssa, vaan nukuin aika pitkään ja söin rauhassa aamupalan. Heti alkumatkasta reitti kulki taas paljon tietä pitkin, mutta onneksi aika nopeasti pääsi myös metsän puolelle. Nuolniemen eteläpuolella oli useita vuoden 1918 taistelupaikkoja merkittynä kyltein. Ainakin kolme vartiopoteroa oli matkan varrella. Muuta historiallista oli Kuitinoja, josta oli aikoinaan uitettu tukkeja. Kuitinojan jälkeen alkoi kipuaminen Nuollammenvuorelle. Rinne oli jyrkkä, mutta viereinen kallio ja näkymät huipulta olivat hienot.

Nuollamminvuorelta laskeuduin Pitkälammen rantaan pitämään lounastaukoa. Laavu oli mukavalla ja suojaisalla paikalla lammen rannassa, mutta paikalla oli myös kauheasti hyttysiä. Siirryinkin suosiolla takaisin lammen toiselle rannalle hieman avoimempaan maastoon, jotta saisin rauhan hyttysiltä. Ruokailun lomassa kävin myös hetken heittelemässä virvelillä lammen rannassa.

Lounaan jälkeen polku jatkui Pitkänlamminvuorelle, josta oli hienot näkymät Pitkälammelle. Hetken päästä reitti jatkui taas hiekkatien kävelynä. Karttaan merkityn Kalamajan jälkeen reitti suuntasi taas metsän puolelle ja nousu kohti Riuttanvuorta alkoi. Riuttanvuoren juurelta alkoi myös Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue. Huipulta oli hienot näkymät kohti Repovettä. Jatkoin matkaa kohti Olhavaa, jonne oli enää pari kilometriä matkaa.

Olhavanvuorella katselin hieman aikaa maisemia, jonka jälkeen suuntasin Olhavan kaivolle täydentämään vesivarastoja. Kaivolla näin ensimmäiset vastaantulijat sitten Matkoslammen laavun. Tästä ei ollut matkaa yöpymispaikalle, eli Kuutinkanavalle, kuin pari kilometriä, mutta poikkesin kuitenkin reitiltä Mustalamminvuorelle katsomaan maisemia näkötornista. Sieltä on hienot näkymät mm. Olhavalle ja Kuutinlahdelle. Kuutinkanavalle päästyäni rupesin päivällisen tekoon. Matkaa oli kertynyt noin 21km. Teltan pystytin Kuutinkananvan itäpuolelle, vanhalle paikoitusalueelle.

Päivä 3
Yöllä oli alkanut sataa ja sade jatkui myös aamulla. Puin teltassa kuorivaatteet päälle ja rupesin purkamaan telttaa. Teltan pakattuani suuntasin Kuutinkanavan länsipuolelle, koska tiesin siellä olevan tulipaikan, joka on katettu. Siellä söin aamupalan ja vaihdoin kuulumiset muutaman muun retkeiljän kanssa. Kävin rannassa myös katselemassa maisemaa sateiselle Kuutinlahdelle. Aamupalan jälkeen lähdin sateeseen kävelemään kohti Lapinsalmea, jotta ehtisin linja-autoon, jolla oli tarkoitus palata Mäntyharjulle.

Matkalla poikkesin vielä katsomaan maisemia Katajavuorelta, koska olin hyvissä ajoin liikenteessä ja ehtisin hyvin linja-autoon. Linja-auto olikin aikataulussa ja paluumatka Mäntyharjulle alkoi. Mäntyharjulla oli enää lyhyt matka käveltävänä linja-autoasemalta Kisalaan.

Loppuyhteenvetona voi todeta, että reitillä oli paljon hienoja ja erilaisia maisemia. Reitti oli hyvin merkitty ja laavuja/tulipaikkoja oli hyvin. Vettä ei saanut kuin parista paikkaa Mäntyharjun ja Repoveden välillä, joten se kannattaa huomioida tai sitten ottaa veden järvestä ja keittää sen. Matkoslammen sauna oli kyllä todella positiivinen asia reitillä. Itse en tykännyt hiekkatiellä kävelystä, jota kertyi matkan varrella yllättävän monta kilometriä. Reitti voisi olla mukavampi ajaa maastopyörällä ja reitti kulkeekin aika paljon samaa uraa kuin vaellusreitti.